Miten voimme olla avuksi?
Technical Information
Mitä tarkoittaa kvartsikoneisto?
Kvartsikello määrittää ajan kvartsikiteen värähtelyn perusteella.
Kaikissa Swatch-kelloissa on kvartsikoneisto lukuun ottamatta
automaattikellojamme, joita ovat esimerkiksi kaikki Sistem51-mallit. Kvartsi värähtelee
tietyllä taajuudella, kun siihen kohdistetaan sähkövirta. Kvartsioskillaattori
on elektroninen piiri, joka tuottaa pietsosähköisestä aineesta valmistetun
värähtelevän kiteen mekaanisen resonanssin perusteella sähköisen, taajuudeltaan
hyvin tarkan signaalin. Värähtelytaajuutta käytetään yleisesti ajan
mittaamiseen (esimerkiksi kvartsirannekelloissa), vakaan kellosignaalin
antamiseen digitaalisissa painetuissa piireissä ja taajuuden stabiloimiseen
radiolähettimessä tai -vastaanottimessa. Yleisin pietsosähköinen resonaattori
on kvartsikide, ja siksi sen ympärille rakennettua oskillaattoripiiriä sanotaan
”kideoskillaattoriksi”. Kvartsi on toisin sanoen värähtelijä, joka tuottaa
säännöllisiä impulsseja. Kokonaisluvulla jaetut impulssit ohjataan osoittimia
liikuttaviin hammaspyöriin.
Mitä tarkoittaa automaattikoneisto?
Swatchin Automatic- ja Sistem51-mallit ovat itsevetäviä mekaanisia kelloja. Ne eivät saa energiaansa paristosta, vaan käyttäjän käsivarren liikkeistä. Automaattikellot reagoivat herkemmin lämpötilavaihteluihin, tönäisyihin ja tapaan, jolla niitä pidetään. Siksi automaattikello ei käy yhtä täsmällisesti kuin kvartsikello, ja epätarkkuus on -10–+40 sekuntia vuorokaudessa. Kokemuksesta tiedämme, että mekaaniset kellot ovat epätarkkoja varsinkin uusina. Myöhemmin käynti tasaantuu.
Automatic: -10–+40 s/vuorokausi
Chrono Automatic: ±20 (0–40) s/vuorokausi
Sistem51: -5–+15 (±10) s/vuorokausi
Mitä tarkoittaa Autoquartz?
Swatch Autoquartz tarkoittaa tekniikkaa, jossa on yhdistetty automaattisen,
paristottoman liikkeen edut kvartsikoneiston tarkkuuteen ja luotettavuuteen.
Autoquartzissa edestakaisin liikkuvan painon tuottama liike-energia muutetaan
sähköksi. Sähkö tallentuu kondensaattoriin, sitä valvoo pienenpieni sähköinen
piiri, ja kvartsioskillaattori tuottaa kvartsiin liittyvän tarkkuuden.
Kondensaattorin latautuvalla sähköllä kello toimii peräti 100 päivää.
Mitä tarkoittaa kronografi?
Kronografi on ajanottotoiminnolla varustettu kello. Tämän lisämekanismin
ansiosta voidaan mitata ja tallentaa lyhyitä aikavälejä. Kronografin osoittimet
(sekunnit, minuutit, tunnit) voidaan käynnistää, pysäyttää ja nollata
painikkeita painamalla. Katso kronografin toimintojen vaiheittaiset ohjeet käyttöohjeestamme.
Mitä tarkoittaa kronometri?
Kronometri on kello, jonka tarkkuus ja luotettavuus on tutkittu virallisessa tarkastuskeskuksessa ja joka on saanut COSC:n (Contrôle Officiel Suisse des Chronomètres) hyväksynnän.
Mitä tarkoittaa Swatchiini merkitty GMT eli Greenwich Meridian Time?
Englannissa sijaitseva Greenwich on ollut Greenwichin keskiajan
(GreenwichMeridianTime, GMT) kotipaikka
vuodesta 1884. GMT:tä sanotaan myös Greenwichin meridiaaniajaksi (Greenwich
Meridian Time), koska sen nollapiste on Greenwichin kuninkaallisen
observatorion lähellä sijaitseva Greenwichin meridiaaniviiva. Greenwich on
kaikkien aikavyöhykkeiden nollapiste.
Mitä tarkoittaa Swatchiini merkitty UTC eli Coordinated Universal Time?
”Koordinoitu yleisaika” (UTC) on nykyisen aikajärjestelmän pohja. Tämä 24 tunnin aikastandardi perustuu erittäin tarkkoihin atomikelloihin ja maapallon pyörimiseen.
UTC on yleinen, kaikkialla maailmassa käytetty aikastandardi. Maailman ajanottokeskukset ovat sopineet pitävänsä aika-asteikkonsa tarkasti synkronoituina – koordinoituina – mistä tulee nimi ”koordinoitu yleisaika”.
UTC:n määrittämisessä käytetään kahta menetelmää:
- Kansainvälinen atomiaika (International Atomic Time, TAI): Aika-asteikko, johon on yhdistetty noin 200:n eri puolilla maailmaa sijaitsevan erittäin tarkan atomikellon signaalit ja jonka mukaan kellomme käyvät.
- Yleisaika (Universal Time, UT1), joka tunnetaan myös astronomisena tai aurinkoaikana, liittyy maapallon pyörimiseen. Sitä käytetään TAI:n ilmaiseman ajan ja maapallolla vallitsevan päivän todellisen pituuden vertaamiseen.
Maailman aikavyöhykkeet ilmaistaan positiivisina tai negatiivisina eroina UTC:stä. Koska UTC on eräänlainen nollapiste, sitä sanotaan myös Zulu-ajaksi (nolla, Z). Aikavyöhykkeitä kuvattaessa UTC:stä käytetään nimitystä Greenwichin keskiaika, vaikka tarkasti ottaen atomikellojen aikaan perustuva UTC on vain likimäärin sama kuin GMT.
Mitä tarkoittaa Shockproof?
Kelloissa, joissa on merkintä ”Shock Resistant”, standardoitujen iskujen jäännösvaikutus ei ole kvartsikelloissa suurempi kuin 2 sekuntia vuorokaudessa ja muissa kelloissa 60 sekuntia vuorokaudessa, kun noudatetaan standardia ISO 1413 (perustuu simuloituun iskuun, jonka kello saa pudotessaan 1 metrin korkeudelta vaakasuoralle kovapuupinnalle), tai NIHS 91-10, joka on sveitsiläisen kelloteollisuuden vastaava standardi.
Ovatko Swatch-kellot vesitiiviitä?
Swatch-kellot ovat ilmoituksemme mukaan vesitiiviitä mallista riippuen 3
baarin, 10 baarin tai 20 baarin ylipaineeseen asti. Nämä luvut vastaavat
ISO-normin 22810 perustuvassa vesitiiviystestissä käytettyä painetta. Ilmaistut
arvot vastaavat veden hydrostaattista painetta 30 metrin, 100 metrin tai 200
metrin syvyydessä. Jokainen Swatch-kello pysyy vesitiiviinä, kunhan nuppi,
painikkeet, lasi, kuori ja tiivisteet ovat kunnossa. (Nuppia ja painikkeita ei
saa koskaan käsitellä veden alla!)
Mitä tarkoittaa telemetritoiminto?
Telemetritoiminto (Stormeter) on merkitty kellotauluun tai kehään
Swatch-malleissa ”Take Some Minutes - YCS481” ja ” Rosso Furore - YCS494G”
(kelloseppien ammattisanastosta)
Sen avulla mitataan etäisyyksiä. Horologiassa se on ajanottolaite tai
kronografi, jonka asteikolla varustetusta kellotaulusta luetaan etäisyyksiä
perustuen äänen nopeuteen (v = 331,5 metriä sekunnissa) ilmassa 0 °C:n
lämpötilassa. Aikaa, joka kuluu räjähdyksen (aseen laukaisemisen, salaman)
aiheuttamasta välähdyksestä äänen kuulemiseen, voidaan käyttää havainnoitsijan
ja välähdyksen välisen etäisyyden mittaamiseen kellotaululla.
Mitä tarkoittaa Swatch Access -toiminto?
Swatch
Access on vuorovaikutteinen Swatch-monitoimikello, jossa on yhdysrakenteinen
muisti. Kellon sisältämään mikrosiruun voidaan tallentaa paljon tietoja, ja
antennin avulla mikrosirun sisältö voidaan välittää päätteeseen. Koko
järjestelmä on tietokoneohjelman ohjauksessa. Swatch Access/Snowpass on helppo
integroida järjestelmään, joka soveltuu esimerkiksi lippujen ostamiseen,
avaimien käyttämiseen, maksamiseen ja verkkoyhteyden muodostamiseen.
Mitä tarkoittaa Snowpass-kello?
Swatch Snowpass -kello näyttää ajan ja sisältää kosketuksettoman sirukorttitoiminnon (RFID), joka on käytännöllinen vaihtoehto kosketuksettomille sirukorteille.
Snowpass-kelloja on kahta eri RFID-sirutekniikkaan perustuvaa versiota: RFID 125 kHz (vanhempi versio) tai RFID 13,56 MHz.
Mitä tarkoittaa takometritoiminto?
Kronografin kellotaulussa olevan asteikon avulla mitataan nopeus
kilometreinä tai metreinä tunnissa. Useimpien Swatch Chrono -mallien
takometriasteikon avulla voidaan mitata nopeus suoraan kilometreinä tunnissa
(km/h). Nopeus on mitattava enintään 60 sekunnin aikana, ja etäisyyden tulee
olla 10, 100 tai 1 000 metriä. Jos etäisyys on 1 000 metriä,
takometriasteikolta luettu luku vastaa suoraan nopeutta kilometreinä tunnissa.
Jos etäisyys on 100 metriä, takometriasteikolta luettu luku on jaettava 10:llä,
jotta nopeus olisi kilometrejä tunnissa. Jos etäisyys on 10 metriä, luku on
jaettava 100:lla.
Mikä on uuden pariston käyttöikä?
2–3 vuotta pariston koon ja toiminnan mukaan. Esimerkiksi
kronografitoiminnolla varustetuissa kelloissa pariston käyttöikä voi olla
lyhyempi kuin Original Gent -kelloissa.
Mitä tarkoittaa Internet Time -toiminto?
Internet-aika on uusi Swatchin luoma maailmanaika. Siinä ei ole enää aikavyöhykkeitä, vaan koko maailma noudattaa samaa aikaa. Internet-aika jakaa vuorokauden 1 000 yksikköön, joita kutsutaan beateiksi. 1 beat vastaa 1 minuuttia ja 26,4 sekuntia.
Internet-aika ilmaistaan @-merkillä ja kolmella numerolla @000–@999. Internet-päivä alkaa keskiyöllä (@000) Bielissä, Swatchin kotikaupungissa.
Mitä tarkoittaa EOL?
Kellotaulun vilkkuminen tai osoittimien liike osoittaa, että paristo on
lähes tyhjä eli sen käyttöikä on lopussa (End Of Life, EOL). EOL-toiminto näkyy
useimmiten litiumparistolla varustetuissa tuotteissa.
Swatch Touch -kello: Numerot alkavat vilkkua. 3 tunnin kuluttua vilkkuminen
lakkaa. Solar-kello: Sekuntiosoitin pysähtyy muutamaksi sekunniksi ja sitten
”hyppää” muutaman sekunnin eteenpäin, jotta aika on taas oikea. Kun akku on
latautunut, EOL tietenkin päättyy.
Mitä tarkoittaa kivien (jewel) määrä?
Swatch Automatic -kelloissa on 23 kiveä ja Irony Automatic -kelloissa
(sekä Irony Diaphane Automatic -kelloissa) 21 kiveä, kuten koneiston takaosaan
on merkitty.
Mitä tarkoittaa mallisto?
Mallisto on ryhmä tuotteita, jotka edustavat tiettyä tyyliä (esimerkiksi
kevät-/kesämallisto, syksy-/talvimallisto).
Mitä tarkoittaa Big Bold?
Tämä modernin katumuodin inspiroima malli tekee vaikutuksen Ø 47 mm:n rungollaan. Näkyvät nuoliviisarit osoittavat taidokkaasti oikeaan suuntaan.
Mitä tarkoittaa Bijoux?
Bijoux on Swatch-korumalliston nimi.
Mitä tarkoittaa Originals?
Originals on Swatch-kellojen alkuperäinen tuoteperhe, jonka aloitti
Swatch Gent. Tutustu muutamiin Original-kelloihin.
Mitä tarkoittaa .beat?
Swatchin digitaaliperhe. .beat-kellot näyttävät Internet-aikaa. Tutustu muutamiin .beat-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Skin?
Skin on erään Swatch-malliston nimi. Skin-mallit ovat Swatch-kelloista
ohuimpia, vain 3,9 mm paksuja. Tutustu muutamiin Skin-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Irony?
Irony-mallit ovat erinäköisiä, ruostumattomasta teräksestä ja
alumiinista tehtyjä rannekelloja. Tutustu muutamiin Irony-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Digital?
Digital on nimi monitoimisten digitaalikellojen mallistolle, johon
kuuluvat esimerkiksi Touch- ja Beat-kellot. Tutustu
muutamiin Digital-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Gent?
Gent tarkoittaa ensimmäisen Swatch-kellomalliston malleja. Rungon
läpimitta on 34 mm. Tutustu muutamiin Gent-kelloihin.
Mitä tarkoittaa New Gent?
New Gent -kellot kuuluvat vuonna 2010 julkistettuun uuteen mallisto.
Rungon läpimitta on 41 mm. Tutustumuutamiin New Gent -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Lady?
Erityisesti naisille suunniteltu Swatch-kello. Sen runko on
samantapainen kuin Gentissä, mutta pienempi. Lady-kelloissa kuoren koko on 25
mm, kun taas Gent-kelloissa se on 34 mm. Tutustu muutamiin Lady-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Diaphane?
Diaphane-mallistoon kuuluu klassisia ja urheilullisia Swatch-kelloja.
Niille on ominaista alumiinista ja huurteisen näköisestä muovista tehty runko. Tutustu erääseen Diaphane-kelloon.
Mitä tarkoittaa Fun Boarder?
Swatch Fun Boarder -kelloissa on yhdistetty korkeusmittari, Snowpass ja
asuste. Tutustu muutamiin Fun Boarder -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Jelly in Jelly?
Jelly in Jelly -kello on hieman suurempi kuin Gent. Uudenmuotoiset
mallit ovat teknisesti kehittyneempiä. Tutustu muutamiin Jelly in Jelly -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Nabab?
Irony-malliston vankkatekoinen, raskaampi malli. Tutustu muutamiin Nabab-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Pop?
Originals-tuoteperheen näyttävä ja tyylikäs malli. Tutustu muutamiin Pop-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Square?
Square-kellossa on neliömäinen kuori. Tutustu muutamiin Square-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Touch?
Swatch Touch -kelloissa on digitaalinäyttö ja kosketusnäytön kaltaista
tekniikkaa ajan näyttämiseen ja erikoistoimintoihin. Tutustu muutamiin Touch-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Turnover?
Turnover-kellossa on käännettävä kellotaulu. Tutustu muutamiin Turnover-kelloihin.
Mitä tarkoittaa X-Large?
X-Large-kello on samanmuotoinen kuin Gent, mutta 30 % suurempi. Tutustu muutamiin X-Large-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Chrono?
Chrono on ajanottotoiminnoilla varustettu Swatch-kello. Se mittaa tunnit
ja minuutit sekunnin tarkkuudella, ja siinä on takometriasteikko. Tutustu muutamiin Chrono-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Loomi?
Loomi-kellossa kellotaulu vaihtaa väriä, kun sitä painetaan kevyesti:
päiväkello muuttuu näin yökelloksi, jossa aika näkyy hämärässäkin. Tutustu muutamiin Loomi-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Chrono Plastic?
Swatch Chrono Plastic -malleissa on yhdistetty luja, urheilullisen menon
kestävä materiaali tarkkaan kvartsikoneistoon. Niiden tunnusmerkkejä ovat vahva
ranneke, muovikuori, kierrettävä kehä sekä suuret painikkeet ja nuppi. Tutustu muutamiin Chrono Plastic -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Scuba? (Scuba 200)
Vesitiiviys 200 metriin, hyvä luettavuus ja kierrettävä kehä auttavat
käyttäjää seuraamaan aikaa veden alla. Tutustu muutamiin Scuba 200 -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Fun Scuba?
Suuri ja hauska urheilukello, joka on vesitiivis 200 metriin. Tutustu muutamiin Fun Scuba -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Maxi?
Hyvin suuri (melkein 2 metriä korkea) Swatch Gent -kello, jonka voi ripustaa seinälle.
Pituus: 210 cm
Rannekkeen leveys: 14,5 cm
Rungon läpimitta: 38 cm
Rungon paksuus: 8 cm
Mitä tarkoittaa Aquachrono?
Aquachrono on sukeltajankello, jossa on ajanottotoimintoja. Tutustu muutamiin Aquachrono-kelloihin.
Mitä tarkoittaa (Irony) Retrograde?
Kronografikello, jossa on kaareva lasi ja nollaan hyppäävät sekuntiosoittimet. Tutustu muutamiin Retrograde-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Musicall?
Swatch Musicall -kellon omistaja kuulee sävelmän hälytysäänen sijasta ja
katkaisee sen painiketta painamalla. Kaikkia toimintoja ohjataan nupista. Tutustu muutamiin Musicall-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Puzzle Motion?
Swatch Jelly in Jelly -kello, jonka kellotaulu vaihtuu
kaleidoskooppimaisesti ja alkuperäinen kuva palautuu kerran tunnissa. Tutustu muutamiin Puzzle Motion -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Stop?
Stop voidaan muuntaa tavallisesta kellosta ajanottokelloksi painiketta
painamalla. Tutustu muutamiin Stop-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Solar?
Swatch Solar on aurinkoenergialla toimiva kello. Kun akun varaus on
vähissä, sekuntiosoitin hyppää eteenpäin neljän sekunnin välein merkiksi siitä,
että akku täytyy ladata asettamalla kello valoon. Tutustu muutamiin Solar-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Irony The Chrono?
Irony The Chrono -kellossa on suurikokoinen ja vankka teräskuori,
kehässä takometriasteikko ja kellotaulussa päivämääräikkuna. Se on varustettu
vahvalla nahka- tai metallirannekkeella. Tutustu muutamiin The Chrono -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Lustrous Bliss?
Lustrous Bliss on SKIN-kello, jossa on 174 aitoa timanttia
kunnianosoituksena Hollywood Dreamille, suositulle ”timanttikoristeiselle”
Swatchille vuodelta 1990. Tutustu muutamiin Lustrous Bliss -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Diaphane One?
Kevyessä Diaphane Onessa yhdistyvät muovi, alumiini ja itsevetävä
mekaaninen koneisto. Tutustu muutamiin Diaphane One -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Spidome?
Spidome-kellot ovat saaneet innoituksensa Milanon ja Pariisin haute
couturesta. Tutustu muutamiin Spidome-kelloihin.
Mitä tarkoittaa Irony Square Lady?
Irony Square Lady -malleissa on vahva neliömäinen teräskuori ja
kellotaulua suojaava neliömäinen tai suorakulmainen lasi. Tutustu muutamiin Irony Square Lady -kelloihin.
Mitä tarkoittaa Platine Tresor Magique?
Hienostuneessa Tresor Magiquessa on lujatekoinen kuori, platina 950:stä
tehty nuppi, automaattikoneisto ja nahkaranneke. Siitä on saatavana vain 12 999
numeroitua kappaletta. Tutustu Platine Tresor Magique -kelloon.
Mitä tarkoittaa Skin Irony?
Niin litteä ja niin tyylikäs. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut kellot, joissa on Ø 38 mm:n runko, tietävät, miten näyttää parhaan puolensa joka tilanteessa – klassinen, rento tai urheilullinen.
Mitä tarkoittaa Skin Irony 42?
Niin litteä ja niin tyylikäs: ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kelloja on nyt saatavilla myös Ø 42 mm:n rungolla. Uusi klassikko näyttää aina parhaan puolensa – klassinen, rento tai urheilullinen.
Mitä tarkoittaa Skin Big?
Ilmaisuvoimainen mallisto, jonka kellojen halkaisija on 40 mm.
Mitä tarkoittaa Skin Regular?
Litteät ja tyylikkäät ruostumattomasta teräksestä valmistetut kellot, joiden halkaisija on 36,80 mm.
Mitä tarkoittaa New POP?
Originals-perheen piristävien, tyylikkäiden kellojen uudet mallit.
Mitä tarkoittaa SISTEM51 Irony?
SISTEM51 yhdistää ensimmäisen automaattisen mekaanisen koneiston innovatiiviseen muotoiluun ja vau-tekijällä varustettuun kellon pintaan Ø 42 mm:n rungossa.
Mitä tarkoittaa Swatch The Eyes?
Yhtä iloinen, värikäs ja tyylikäs kuin Swatch ranteessa: uusi Swatch-aurinkolasien mallisto.
Mitä tarkoittaa Swatch X You?
PICK A DESIGN, MAKE YOUR SWATCH!
Sinun itsesi suunnittelema Swatch? Swatch X You tekee siitä mahdollista! Inspiraation lähteinä ovat Swatch-mallistot sekä yhteistyö taiteen ja urheilun alalla toimivien Swatch-ystävien kanssa.
Mitä tarkoittaa SwatchPAY!?
SwatchPAY! - The coolest way to pay!
Maksukortti ranteessa on supernopea, vedenpitävä ja toimii jopa ilman paristoa – maksaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!
Mitä tarkoittaa FLYMAGIC?
Ensimmäinen Swatch, jossa on antimagneettinen Nivachron™-jousi, rajoitettuna vain kolmeen malliin, joita kutakin on valmistettu 500 kappaletta. Vallankumouksellinen koneisto on ruostumattomasta teräksestä tai PVD-pinnoitetusta ruostumattomasta teräksestä valmistetussa 45 mm:n rungossa heijastamattoman safiirilasin alla.
Kuinka löydän Swatchiini oikean pariston?
Pariston numero on paristossa itsessään. Jos sinulla ei ole paristoa
tallella, katso kellon kuoren takaosaa. Lisätietoja saat paristoluettelostamme.
Kuinka vaihdan pariston?
Kun haluat vaihtaa Swatchisi pariston, voit viedä kellon Swatch-jälleenmyyjälle, jossa sinua autetaan. Myymäläluettelon löydät Myymälän paikannuksesta.
Mitä teen, jos metalliranneketta pitää säätää?
Sinulla on kolme vaihtoehtoa:
Voit viedä kellon kellosepälle, mutta joudut ehkä maksamaan palvelusta.
Voit viedä kellon Swatch-myymälään. Luettelo myymälöistä on tässä.
Kolmas mahdollisuus on lähettää kello lähimpään valtuutettuun Swatch-huoltoon.
Kaikkien Swatch-huoltojen luettelo on tässä.
Muista liittää mukaan saatekirje, jossa kerrot tarkasti, mitä on tehtävä.
Ilmoita saatekirjeessä myös yhteystietosi, kuten puhelinnumero ja
sähköpostiosoite.
Mistä voin ostaa uuden rannekkeen/pariston/paristokotelon kannen?
Uusia rannekkeita, solkia, paristoja ja paristokotelon kansia voi ostaa
Swatch-myymälästä. Myymäläluettelo on Myymälän
paikannuksessa. Jos myymälä on kaukana, saat vastaukset kysymyksiisi
soittamalla mihin tahansa myymälään. Toinen mahdollisuus on ottaa suoraan
yhteyttä lähimpään huoltoon.
Minulla on Swatch, joka ei toimi. Mitä voin tehdä?
Voit viedä kellosi Swatch-myymälään tai lähettää sen suoraan
huoltoon ostokuitin tai leimatun takuutodistuksen kanssa.
Kaikkien Swatch-huoltojen luettelo löytyy linkistä Huolto, joka on tämän sivun vasemmassa valikkopalkissa.
Muista liittää mukaan saatekirje, jossa kerrot tarkasti, mitä on tehtävä.
Kirjoita saatekirjeeseen myös yhteystietosi.
Mistä saan lisätietoja kronografitoiminnoista?
Kuinka muutan ajan, päivän ja päivämäärän?
Kuinka määritän ranteeni koon?
Ranteen koon määrittämistä kuvataan PDF-tiedostossa.
Missä on Swatch-myymälä?
Swatch-myymälän sijainti löytyy Myymälän
paikannuksesta.
Tietoja Swatch Clubista
Swatch Club on täynnä huvia, elämäniloa, myönteistä provosointia – ja tietenkin ihmisiä. Niitä, jotka tahtovat pitää hauskaa, elää täysillä ja kertoa intohimostaan Swatchia kohtaan. Yhteisömme kokoontuu eri puolilla maailmaa seuraamaan tapahtumia jännittävissä paikoissa ja tapaamaan artisteja, urheilutähtiä ja julkkiksia.
Liity Swatch Clubiin nyt! www.swatch.com/register
Kuinka pääsen Swatch Clubin jäseneksi?
Swatch Clubissa on eritasoisia jäsenyyksiä:
Starter-jäsenyys
Rekisteröityminen Starter-jäseneksi on ilmainen ja ensimmäinen askel Swatch Clubin uskomattomaan maailmaan!
Kutsu ystäväsi tutustumaan Swatch Clubiin kanssasi. Pääset hyödyntämään monenlaisia online-etuja, kun luot itsellesi tilin osoitteessa www.swatch.com/register.
Premium-jäsenyys
Jos Starter-jäsenyys ei riitä, siirtyminen ylöspäin Premium-tasolle on todella helppoa. Starter-jäsen voi ostaa klubikellon ja rekisteröidä 12-numeroisen koodinsa verkossa. Premium-jäsenyys on voimassa yhden vuoden ja antaa oikeuden hyödyntää Swatch Clubin etuja verkossa ja sen ulkopuolella. Voit tutustua kaikkiin etuihin seuraavilla sivuilla tai verkossa osoitteessa www.swatch.com/clubbenefits
Gold-jäsenyys
Voit päästä Gold-jäseneksi vain voittamalla Gold-jäsenkilpailumme. Kilpailu on avoin kaikille jäsenille, ja se järjestetään kerran vuodessa. Kilpailun teema vaihtuu vuosittain, mutta periaate pysyy samana: osoita Swatch-intohimosi! Jos olet yksi onnekkaista kilpailun voittajista, saat Gold-jäsenyyden ja voit käyttää kaikkia loistavia etuja verkossa ja sen ulkopuolella.
Swatch X You
Personoitu Swatch X You -kelloni on vaurioitunut eikä toimi. Mitä voin tehdä?
Voit viedä kellosi Swatch-myymälään tai lähettää sen suoraan Swatchin huoltokeskukseen yhdessä toimitusilmoituksen kanssa.
Muista liittää mukaan saatekirje, jossa kerrotaan tarkasti, mitä kellolle täytyy tehdä, ja liitä mukaan yhteystietosi.
Kaikilla Swatch-kelloilla on 24 kuukauden kansainvälinen takuu. Toimitusilmoitus, jonka vastaanotit Swatch X You -kellosi kanssa, toimii 24 kuukauden kansainvälisenä takuuna.
Sain personoidun Swatch X You -kellon lahjaksi, ja se on vaurioitunut eikä toimi. Mitä voin tehdä?
Voit viedä kellosi Swatch-myymälään tai lähettää sen suoraan Swatchin huoltokeskukseen yhdessä toimitusilmoituksen kanssa.
Muista liittää mukaan saatekirje, jossa kerrotaan tarkasti, mitä kellolle täytyy tehdä, ja liitä mukaan yhteystietosi.
Kaikilla Swatch-kelloilla on 24 kuukauden kansainvälinen takuu. Toimitusilmoitus, jonka vastaanotit Swatch X You -kellosi kanssa, toimii 24 kuukauden kansainvälisenä takuuna.
Jos sinulla ei ole toimitusilmoitusta, ota yhteyttä henkilöön, jolta sait lahjan.
Voinko palauttaa personoidun Swatch X You -kelloni, jos en pidä siitä?
Et, sinulla ei ole palautusoikeutta, ellei laadussa ole ongelmia. Muista tarkistaa valintasi ennen ostoksen suorittamista..
Sain personoidun Swatch X You -kellon lahjaksi, mutta en pidä siitä. Voinko vaihtaa sen?
Et, valitettavasti personoituja Swatch X You -kelloja ei voi palauttaa.
Voinko ladata oman kuvani?
Et, ei ole mahdollista ladata omaa designiasi.
En löydä samaa designia, joka on printattu Swatch X You -kellooni. Miten voin saada saman designin?
Swatch X You -konseptin osana rajoitamme saatavuutta ja päivitämme malleja säännöllisesti. Jos tiettyä mallia ei ole enää saatavilla, sitä ei voi käyttää uuden kellon suunnitteluun. Voimme tuottaa aiempia malleja uudelleen vain takuutapauksissa.
Olen huomannut eroavuuksia kellon väreissä ja asettelussa verratessani verkossa tekemiäni määrityksiä ja kellon varsinaista ulkonäköä. Mitä voin tehdä?
Koska olemassa on erilaisia laitteita ja ruudun resoluutioita, verkkomääritysten ja vastaanottamasi kellon väreissä ja ulkomuodossa saattaa olla pieniä eroavuuksia. Pidämme näitä hienoisia eroavuuksia normaaleina verkossa suoritettavaan personointiprosessiin liittyvinä asioina.
Jos kuitenkin sinulla on ongelmia printin laadussa (esim. sumeat värit, naarmuja, viiruja jne.), noudata edellä mainittuja, vaurioitunutta kelloa koskevia ohjeita.
Miksi personoidun Swatch X You -kellon toimitus kestää kauemmin? Entä, jos tilaan yhden tavallisen Swatch-kellon ja yhden personoidun kellon samassa tilauksessa?
Arvioimme personoidun Swatch X You -kellon valmistuksen kestävän noin kolme ylimääräistä päivää.
Näiden kolmen päivän lisäksi on otettava huomioon tavallinen käsittelyaika sekä toimitusaika
, joka riippuu valitsemastasi toimitusmenetelmästä. Jos tilaat tavallisen kellon yhdessä personoidun Swatch X You -kellon kanssa, ne lähetetään yhdessä.
Tilaus
Can I place an order over the phone?
You can place an order over the phone by contacting one of our Swatch stores.
Maksu
Miten maksan tilaukseni?
Swatch-verkkokauppa hyväksyy vain PayPal-, Visa- ja Mastercard-maksut.
Miten voin olla varma, että Swatchin verkko-ostoprosessi on suojattu?
Swatch käyttää uusinta salausteknologiaa pitääkseen luottokorttitietosi turvassa. Siksi pyydämme sinua ilmoittamaan luottokorttisi tiedot uudelleen jokaisen tilauksen yhteydessä.
Kun teet ostoksia Swatch-sivustolla, kaikki ostotapahtumat suojataan SSL 3.0 -salauksella, joka on turvallisten ostotapahtumien Internet-standardi.
Milloin Swatch veloittaa tilauksen luottokortiltani?
Tilaukset käsitellään vasta kun verkkohyväksyntä voidaan vahvistaa. Maksu veloitetaan kortiltasi vasta, kun tilaus on lähetetty (sen lähtiessä varastolta).
Mikä on 3D Secure ja miten se toimii?
3-D on ylimääräinen turvallisuusporras credit- ja debit-korteilla tehdyille verkkomaksuille, ja tuttu Visan "Verified by Visa", Mastercardin "Securecode", American Expressin "SafeKey" ja JCB Int.:n "J/Secure" -toiminnoista.
Järjestelmä tunnistaa kortinhaltijan ennen maksusuoritusta yhdistämällä kortinhaltijan kortin myöntäneen pankin palvelimelle. Pankki vahvistaa kortinhaltijan käyttöoikeuden, ja verkko-ostos voidaan suorittaa.
Miten 3D suojelee minua?
3-D tarjoaa yhden turvallisuusportaan lisää vaatimalla yhden lisätunnistautumisen tekemäsi verkko-ostoksen yhteydessä. Se suojaa sinua verkossa tapahtuvilta petoksilta varmistamalla, että ostoksen suorittava henkilö on debit- tai credit-kortin oikea haltija.
En ole törmännyt 3D:hen koskaan aikaisemmin. Miksi nyt?
Uusittu Maksupalveludirektiivi (PSD2) on EU-direktiivi, joka edellyttää Strong Customer Authentication (SCA) -tunnistusta suurimmalle osalle sähköisiä maksutapahtumia. Direktiivi astuu täysipainoisesti voimaan 14.9.2019. 3-D Secure täyttää SCA:n asettamat vaatimukset.
Miksi minulta ei kysytä 3D Secure -tunnistusta jokaisen verkko-ostokseni yhteydessä?
SCA (Strong Customer Authentication) vaaditaan yli 30 euron maksujen yhteydessä. Alle 30 euron maksuihin sitä ei vaadita. Pankki kuitenkin seuraa suoritettujen maksujen määrää, ja mikäli ilman vahvaa tunnistusta tehtyjen maksujen kokonaissumma on yli 100 €, tai vaihtoehtoisesti joka 5. ostoskerralla, SCA vaaditaan ostoksen suorittamiseksi.
3D Secure -tunnistus epäonnistui. Miten toimin?
Suosittelemme olemaan suoraan yhteydessä kortin myöntäjään ongelman selvittämiseksi. Turvallisuussyistä sitä tietoa ei välitetä meille. Vaihtoehtoisesti voit myös yrittää uudestaan toista korttia tai toista maksutapaa käyttämällä.
Toimitus
Mistä tilaukseni lähetetään?
Kaikki sivustolla shop.swatch.com tehdyt Swatch-tilaukset lähetetään Sveitsissä sijaitsevasta varastosta
Minne Swatch toimittaa tilauksia?
Swatch toimittaa kaikkiin osoitteisiin Suomessa
Milloin Swatch toimittaa tilauksia?
UPS vastaa kaikista Swatch-toimituksista, ja toimituksia hoidetaan maanantaista perjantaihin.
Miten voin tarkistaa, onko tilaukseni toimitettu?
Kun tilauksesi on lähetetty varastoltamme, saat sähköpostitse ilmoituksen, jossa on linkki UPS: n verkkosivustoon. Voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluun soittamalla numeroon 10 218 5500 (maanantaista perjantaihin klo 9.00–17.30) tai pyytää lisäohjeita lähettämällä sähköpostia osoitteeseen e-commerce@fi.swatchgroup.com
Mitä tapahtuu, jos en ole kotona toimitusaikana?
Jos UPS-kuljettaja ei ole voinut toimittaa lähetystä, saat kortin, jossa on paikallisen UPS : n yhteystiedot. Ota heihin yhteyttä ja järjestä tuotteen toimitukselle sopiva päivä ja aika.
Miten voin seurata tilaustani?
Voit tarkistaa tilauksesi tilan milloin tahansa osoitteessa http://www.ups.com/ antamalla seurantanumerosi. Voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluun soittamalla numeroon 10 218 5500 (maanantaista perjantaihin klo 9.00–17.30) tai pyytää lisäohjeita lähettämällä sähköpostia osoitteeseen e-commerce@fi.swatchgroup.com
Palautukset ja vaihdot
Mikä on palautus-/vaihtokäytäntönne?
Jos et ole tyytyväinen saamaasi tuotteeseen tai muutat mieltäsi, palauta tuote meille lähetysluetteloineen 30 päivän kuluessa vastaanottamisesta. Palautettavan, asianmukaisella huolellisuudella käsitellyn tuotteen tulee olla käyttämätön ja omassa pakkauksessaan kaikkine osineen. Hyvitämme tuotteesta maksamasi hinnan (lukuun ottamatta toimituskuluja soveltuvin osin).
Miten voin palauttaa tilaukseni?
Jos haluat palauttaa tuotteita, ilmoita siitä meille sähköpostitse e-commerce@fi.swatchgroup.com. Annamme sinulle palautuskoodin, joka tulee lähettää pakkauksen mukana palautuksen käsittelyn sujuvoittamiseksi. Käytä turvallista toimitustapaa, joka edellyttää vastaanottajan allekirjoitusta, ja lähetä osoitteeseen:
The Swatch Group (Nordic) AB, Suomen sivuliike
Att: Swatch Webshop
Äyritie 12 B
01510 Vantaa
Voinko palauttaa liikkeestä ostamani tuotteen?
Voit palauttaa käyttämättömän, vahingoittumattoman tuotteen, joka on ostettu Swatchin yritysasiakkaan vähittäiskaupasta, 28 päivän kuluessa saadaksesi täyden hyvityksen tai vaihtaaksesi ostohintaa vastaavaan tuotteeseen missä tahansa Swatchin yritysasiakkaan vähittäiskaupassa. Swatchin yritysasiakkaan vähittäiskaupasta ostettuja tuotteita ei voi palauttaa tai vaihtaa verkkopalvelukeskuksessa.
Voinko palauttaa verkossa ostamani Swatch-tuotteen Swatch-liikkeeseen tai tavarataloon?
Verkkosivustolta shop.swatch.com ostettuja tuotteita voi palauttaa ainoastaan VAIHDETTAVAKSI toiseen vähintään samanarvoiseen rannekelloon mihin tahansa Swatchin yritysasiakkaan vähittäisliikkeeseen. Verkkosivustolta shop.swatch.com ostettuja tuotteita ei voi palauttaa tavarataloihin.
Mikä on palautusten ja hyvitysten käsittelyaika?
Hyvitysten käsittelyyn voi kulua enintään 30 päivää rannekellon vastaanottopäivästä.
Miten palautan viallisen tuotteen?
Jos tuotteessa on merkittävä vika heti pakkauksesta otettaessa (esim. tuote on rikkoutunut, siitä puuttuu osia jne.) tai olet saanut väärän tuotteen, vaihdamme sen mielellämme. Ilmoita meille sähköpostitse, jos haluat palauttaa tuotteita. Annamme sinulle palautuskoodin, joka tulee lähettää pakkauksen mukana palautuksen käsittelyn sujuvoittamiseksi. Käytä turvallista toimitustapaa, joka edellyttää vastaanottajan allekirjoitusta, ja lähetä osoitteeseen:
The Swatch Group (Nordic) AB, Suomen sivuliike
Äyritie 12 B
01510 Vantaa
Jos toteamme, että tuotteessa on vika, hyvitämme toimituskulusi.
Varaosat
Mistä voin ostaa uuden rannekkeen/pariston/paristonsuojuksen?
Jos et voi käydä Swatch-liikkeessä, ota yhteyttä Suomessa toimivaan asiakaspalveluosastoomme käyttäen seuraavia yhteystietoja:
The Swatch Group (Nordic) AB, Suomen sivuliike
Att: Swatch Webshop
Äyritie 12 B
01510 Vantaa
Voinko hankkia korvaavan kellotaulun Swatch-kellooni?
Swatch-rannekellot on suunniteltu umpinaisiksi, joten kuoren avaaminen korjausta tai vaihtoa varten ei ole mahdollista. Myönnämme kaikille Swatch-ostoksille kahden vuoden takuun mahdollisten valmistusvirheiden tai ongelmien varalta, ja tämän ajan sisällä voimme toimittaa korvaavan tuotteen ostotositetta vastaan.
Oma tili
Miten luon oman tilin?
• Klikkaa Oma tili -linkkiä aloitussivun ylälaidasta.
• Täytä vaaditut kentät otsikon ”Uusi asiakas” alla.
• Luo tili klikkaamalla lopuksi lähetä-kohtaa.
Sivustomme käyttö
Haku
Voit etsiä tiettyä tuotetta käyttämällä ”hae”-kenttää, joka on ruudun oikeassa yläkulmassa. Pääset tuotteen yksityiskohtaisiin tietoihin klikkaamalla sivua ja tietovälilehteä.
Kassa
Kun olet valmis lähettämään tilauksesi, tarkista kaikki ostoskoriin lisäämäsi tuotteet klikkaamalla ”Ostoskori”-kohtaa sivun oikeassa ylälaidassa. Siirry maksamaan noudattamalla näyttöön tulevia ohjeita. Voit käyttää pikamaksutoimintoa, luoda tilin tai käyttää aiemmin luomaasi tiliä. Siirry seuraavaan vaiheeseen klikkaamalla ”Siirry maksamaan” -painiketta.
Vaihda maa